Metso

Metso (Tetrao urogallus) on metsäkanalintu.
Se on Suomen kanalinnuista suurin. Metsosta on 11 alalajia,
joista Suomessa esiintyy kolme: pohjolan metso (Tetrao urogallus urogallus) Pohjois-Suomessa, karjalanmetso (Tetrao urogallus karelicus) Keski-Suomessa ja saksanmetso (Tetrao urogallus major) etelässä.
Joissain yhteyksissä sanalla "metso" viitataan ainoastaan koiraslintuun. Vanhaa koirasta kutsutaan usein "ukkometsoksi" tai "homenokaksi" ja naarasta "koppeloksi".

Koirasmetso on väriltään mustan-, ruskean- ja harmaankirjava. Silmän päällä on punainen ”pilkka” ja kainalosta löytyy valkoinen täplä. Naaras on ruskeankirjava. Sen rinta on punertava ja selässä saattaa olla valkeita täpliä.
Naarasmetso sekoitetaan usein naarasteereen. Paino vaihtelee naaraan 1,9 kg:sta koiraan noin 4,0 kg.
Ensimmäisen vuoden syksyllä nuorten kukkojen paino on keskimäärin 2,9 kg.

Naaras on pituudeltaan noin 65,5 cm ja siipiväli noin 60 cm ja koiras noin 90 cm ja siipiväli noin 85 cm.

Soidinpaikoilla koiraat päästävät hiovia ja napsauttelevia ääniä. Ääni jakautuu kolmeen osaan, ensimmäiseksi metsokoiras naksauttelee nokallaan kiihtyvästi, joka päättyy matalaan kulaukseen, jonka jälkeen puukon hiomista muistuttava ääni lopettaa soidinlaulun. Joskus, erityisesti ollessaan kiihtynyt, koiras voi päästää ääntä, joka kuulostaa hieman kuin sanottaisiin "krök-kä-u". Koppelon ääni on matalaa kotkotusta. Lentoonlähtö maasta on kömpelö, siiven iskut raskaat ja
voimakkaat.
Vanhin suomalainen rengastettu metso on ollut 6 vuotta 2 kuukautta 24 päivää vanha. Euroopan vanhin on ollut vähintään 9 vuoden 4 kuukauden ikäinen ruotsalainen metso.

Levinneisyysalue ulottuu Euroopan havumetsäalueilta Siperian taigan keskiosiin saakka. Erillinen esiintymä sijaitsee Skotlannissa, Kaledonian ylängöllä. Suomessa metsoa tavataan koko maassa.
Metso tarvitsee laajoja metsäalueita elinympäristökseen, joten metsien voimaperäiset hakkuut ja myös tiheä metsäautotieverkosto heikentävät elinoloja. Suomen pesivä parimäärä on noin 150 000–250 000 paria. Vuosittainen kannan vaihtelu on suurta. Metsoja metsästetään Suomessa vuosittain noin 25 000-50 000 yksilöä.

Tyypillinen metson elinympäristö on vaihteleva havu- tai sekametsä kankaineen ja rämeineen. Metsoa on pidetty vanhojen metsien lajina, mutta viime aikoina tätä käsitystä on jouduttu tarkistamaan. Metso kelpuuttaa soidinpaikakseen 30–40-vuotiaatkin mäntymetsät. Metso ei ole soidinmetsänsä suhteen erityisen vaatelias, sillä soidinpaikkaan voi sisältyä
pienialaisia taimikoita ja aukkojakin.
Soidinpaikat voivat kuitenkin siirtyä ja uuden soidinpaikan syntyminenkin on yleistä. Tähän vaaditaan vähintään noin 50 hehtaarin yhtenäinen metsäalueen. Elinvoimainen metsokanta
edellyttää soidinpaikan ympäristössä lisäksi useiden neliökilometrien laajuisen melko yhtenäisen metsäalueen. Metsonmetsien hakkuuohjeissa tällä alueella pitäisi olla vähintään puolet metsolle kelvollista metsää. Soidinpaikkojen välimatka on keskimäärin noin kaksi kilometriä.
Vuosina 2005–2007 metsokanta on vahvistunut selvästi etenkin keskisessä Suomessa. Tähän vaikuttaa osaltaan laaja-alaisten nuorten metsien varttuminen metsolle soveliaiksi.

Metson näyttävä ryhmäsoidin tapahtuu maalis-toukokuussa, aamuvarhaisella tai iltamyöhällä. Soitimelle kokoonnutaan vuodesta toiseen samalle paikalle, mutta soidinkeskus saattaa siirtyä johtajakukon kuoltua. Kullakin kukolla on oma soidinreviiri, joka on parin hehtaarin suuruinen alue.Sen ympärillä on noin kilometrin päähän ulottuva päiväreviiri, jolla kukot oleskelevat
aktiivisen soitimen ulkopuolella. Soitimen vahvin metso pitää hallussa soitimen keskeisintä osaa ja se myös pääsee parittelemaan useimmin. Muninta alkaa muutaman päivän kuluttua parittelusta. Koppelo munii 6–9 munaa maassa olevaan pesään.
Haudonta kestää 24–27 vrk. Poikaset kuoriutuvat yleensä kesäkuun parin ensimmäisen viikon aikana. Poikaset poistuvat pesästä kohta kuivuttuuan. Koppelo ohjaa poikasia sopiville ruokamaille, mutta ei ruoki niitä. Ensimmäisinä viikkoina poikasten ravintona ovat hyönteiset. Poikasten selviytymisen kannalta on oleellista, että sää olisi parin ensimmäisen viikon aikana kohtuullisen lämmin ja vähäsateinen, jotta hyönteisiä olisi riittävästi tarjolla, eikä poikasten tarvitsisi yhtenään
lämmitellä emon suojissa.
Metson elinalueiden pirstoutuminen hakkuiden seurauksena ja harva metsokanta on johtanut joissakin tapauksissa tilanteeseen, jossa metsokoiraille ei aina löydy soidinkumppaneita. Jotkut yksinäiset metsot ovat tulleet aggressiivisiksi myös ihmistä kohtaan, ja ne tunnetaan ”hulluina metsoina”.
KUVASSA on juuri tällainen "Hullu Metso", joka hyökkää ihmisten kimppuun kesämökin pihapiirissä.
Myös teerikukon ja koppelon on mahdollista risteytyä, ja tällöin syntyy korpimetso tai korpikoppelo. Ukkometson ja naarasteeren risteytymät taas ovat todella harvinaisia johtuen lintujen kokoerosta. Metsot ovat soitimella myös kevät-kesäisin.

Metso on siemensyöjä. Metson ravintoon kuuluvat kesällä puiden silmut ja lehdet, loppukesällä ja syksyllä marjat.
Talvella metsot syövät männyn neulasia tai taimien silmuja. Metsot suosivat samoja puita
talvesta toiseen ja puut on helppo tunnistaa niiden harsuuntuneesta latvasta. Metso "syö" myös kiviä, joita se tarvitsee
ruuansulatuksessaan muun muassa ruuan jauhantaan kivipiirassa.