Viimeisin kirjoitus on päivätty 16. tammikuuta 2015... mihin on hävinnyt runsaat neljä vuotta?
Pikainen vilkaisu vanhoihin juttuihin kertoo korutonta viestii, et juuri mitään kehiystä ei ainakaan oo tapahtunut.
Tuleeko tästä nyt jatkoa, uusi alku vai hautautuuko asia taas lumen, loskan ja/tai mullan alle... jää nähtäväksi. Se riittääkö aika ja terveys on täydellinen arvoitus.

Uusi vuosi 2015!

 

Antoisaa ja onnellista alkanutta vuotta 2015 kaikille!

 

Se mitä uusi vuosi tuo tullessaan kirjoitusten osalta, on vielä hämärän peitossa.

Lupauksia on turha antaa, kun tulevasta ei ole mitään tietoa. Let´s see! 

Päivä kerrallaan mennään etiäpäin!

Absintti

Absintti on väkevä alkoholijuoma. Sitä valmistetaan rypäle- tai viljaperäisestä alkoholista ja yrteistä, joista tärkeimmät ovat anis, fenkoli ja koiruoho (Artemisia absinthium). Absintti keksittiin Couvet'ssa Sveitsissä, lähellä Ranskan rajaa. Tarinan mukaan keksijä oli ranskalainen tohtori Pierre Ordinaire.

Absintti on yleensä väriltään vaaleanvihertävää, josta se on saanut lempinimensä "vihreä keiju".
Koiruohon ja aniksen (joka on usein korvattu osittain tähtianiksella) lisäksi absintti sisältää Firenzen fenkolia, iisoppia, melissaa, roomalaista koiruohoa (Artemisia pontica). Eri absinttiresepteihin sisältyy monia muitakin yrttejä, kuten esim. korianteria. Artemisia ponticaa käytetään vihreiden absinttien värjäysvaiheessa. Aniksen maku on yleensä miedompi kuin esimerkiksi pastiksessa, koska tähtianiksen osuus on vähäisempi.

Tislatun absintin alkoholipitoisuus on erittäin korkea (45–72 %) johtuen useasta tislauskierroksesta. Näin alkoholissa liotettujen yrttien ainesosat saadaan paremmin mukaan tisleeseen. Absinttia ei yleensä juoda raakana vaan se nautitaan erityisen rituaalin mukaan.
Perinteisesti absintti laimennetaan erityisen absinttilusikan päälle asetetun sokeripalan läpi hitaasti kaadetulla tai tiputellulla jäävedellä, kunnes se on laimennettu noin suhteeseen 3:1–5:1. Laimentamisen aikana veteen liukenemattomat ainesosat erkanevat liuoksesta ja samentavat juoman. Maitomaista samentumista kutsutaan nimellä "louche". Sokerin käyttö on luonnollisesti makuasia, mutta hidas laimentaminen ja hyvin kylmä vesi ovat oleellisia. Vahvaa alkoholia raskaampi kylmä (sokeri)vesi painuu lasin pohjalle absintin alle vapauttaen anetolin ja eteeriset öljyt. Vihertävänvalkoinen pilvi leviää pyörteillen alhaalta ylöspäin antaen esteettistä nautintoa, jota 1800-luvun taiteilijat ja kirjailijat ylistivät.
Koska absintti on "drinkkitiiviste", sitä ei aromimielessä tarvitse laimentaa muulla kuin vedellä tai käyttää juomasekoituksissa. Aikoinaan oli olemassa useita suosittuja drinkkireseptejä, joissa absintti oli ainesosana, muun muassa Sazerac ja Death In The Afternoon.
Taidemaalari Henri de Toulouse-Lautrec laimensi absinttinsa konjakilla, jos laimentamisesta voi puhua.

Historiallisesti absinttia oli neljää eri laatua, ordinaire, demi-fine, fine ja supérieure eli suisse, josta
jälkimmäinen oli alkoholipitoisuudeltaan korkeampaa kuin edeltävä. Se saattoi olla vihreäksi värjättyä tai kirkasta.
Parhaat absintit sisälsi alkoholia 65–72 tilavuusprosenttia.
Suisse viittaa valmistusmetodiin eikä välttämättä Sveitsiin alkuperämaana. Tämän korkealuokkaisimman absintin valmistuksen keskeiset alueet Couvet'ssa ja Pontarlierissa sijaitsevat Ranskan ja Sveitsin rajan tuntumassa.

Käytettyjen yrttien korkea laatu on ensiarvoisen tärkeää absintin laadun kannalta. Esimerkiksi fenkolin eri lajikkeista vain jotkut ovat soveltuvia, vaikka maallikon kannalta melko samanlaisia. Anis (Pimpinella anisum) tuodaan usein Espanjasta tai Lähi-idästä. Tähtianis (Illicium verum), joka antaa vahvemman samentumisen, mutta samalla tuo pippurimaista kirpeyttä, on yleensä tuotu Kaukoidästä. Toinen oleellinen laatuun vaikuttava seikka on yrttien kuivatus.
Koiruohoa kuivataan erityisissä kuivaushuoneissa tai -vajoissa joitakin kuukausia.
Ordinarie-laatuja valmistettiin myös lisäämällä erikseen tislattuja absinttiyrttien eteerisiä öljyjä väkevään alkoholiin ilman erillistä tislausta. Tämä valmistustapa on nykyisin yleinen. Varsinkin eräät nykyiset alkoholipitoisuudeltaan väkevimmät (yli 80 %) absinttimerkit ovat näin valmistettuja.
Absintin väitetään tulevan paremmaksi ikääntyessään.

1800-luvulla absintin suosion ollessa huipussaan heikkolaatuisia absintteja tiedetään värjätyn kuparilla, sinkillä, indigolla tai muilla väriaineilla, mutta sitä ei koskaan tehty parhaissa tislaamoissa.
1800-luvun puolivälin jälkeen absintin suosion ollessa huipussaan markkinoilla oli paljon eri absinttimerkkejä. Parhaat laadut saivat jäljittelijöitä, joiden nimi esimerkiksi saattoi lausuttuna kuulostaa samalta kuin "Pernod".

Varsinkin raittiusliikkeen piirissä uskottiin, että ylenmääräinen absintin juominen johti vaikutuksiin, jotka olivat tavanomaisia alkoholin liiallisen käytön seurauksia vakavampia. Esimerkiksi ranskalainen tohtori Valentin Magnan, joka oli aikansa merkittäviä alkoholismin tutkijoita, teki eläinkokeita tujonilla, joka on koiruohon sisältämä terpeeniryhmään kuuluva eteerinen öljy. Hän havaitsi sen aiheuttavan suurina annoksina koe-eläimissä kouristuksia ja kuoleman ja päätteli siksi absintin olevan muita alkoholijuomia haitallisempaa. Hänellä oli paljon kokemusta alkoholistien hoidosta tuon ajan metodeilla, mutta silloinen käsitys alkoholismista poikkesi nykyisestä huomattavasti. Käsitteet absintismi ja alkoholismi olivat silloin lähes synonyymejä. Nykyisessä valossa nähtynä on todennäköistä, että valtaosa tällaisista potilaista oli (kylläkin halvan absintin runsaasta juomisesta) nopeasti alkoholisoituneita ja saivat juoppohulluuskohtauksia. Eräitä hoidosta päästettyjä "parantuneita" potilaita kehotettiinkin pitäytymään "terveellisissä" alkoholijuomissa kuten viinissä ja oluessa.

Phylloxera-kirvan tuhottua viinisadon Ranskassa 1880-luvulla viinin hinta nousi ja uudehkon,
viininvalmistajissa närää herättäneen "teollisen" absintin suosio sai heidät hakemaan liittolaista yllättävältä taholta, 1870-luvulla alkaneesta raittiusliikkeestä.

Kampanjointi johti lopulta absintin kieltämiseen Belgiassa, Sveitsissä ja Ranskassa. Ensimmäisen maailmansodan loppuun mennessä absintin valmistuskielto oli tullut voimaan suurimmassa osassa Eurooppaa. Monet tehtailijat vaihtoivat absintin valmistuksen muihin anispohjaisiin juomiin, eräänlaisiin korvikkeisiin. Tunnetuin näistä on pastis, joka on nykyisin erittäin suosittu Ranskassa. Pastis ei kuitenkaan ole absinttia ilman koiruohoa, vaan valmistettu eri menetelmällä ja eri raaka-aineista. Pastiksen sisältämä anis on tähtianista ja siihen lisätään myös erilaisia mausteita, joita ei absintinvalmistuksessa koskaan käytetty.

Vuonna 1905 todettiin, että sveitsiläinen maanviljelijä Jean Lanfray murhasi perheensä ja yritti sen jälkeen tappaa itsensä juotuaan absinttia. Lanfrayn alkoholismi oli jätetty huomaamatta tapauksessa ja siitä oli syytetty vain absinttia.

1980-luvulla Euroopan yhteisön elintarvikekaupan lainsäädännön yhdenmukaistamisen yhteydessä absintin valmistuskielto poistettiin, koska se olisi saattanut jäsenmaat eriarvoiseen asemaan.
Yhdysvalloissa absintin maahantuonti ja kauppa on edelleen kiellettyä, mutta hallussapito ja nauttiminen ei. Absintti ei täytä FDA:n alkoholijuomille asettamia vaatimuksia tujonipitoisuutensa johdosta, sillä FDA:n asettama sallittu mitattavissa oleva tujonipitoisuus on tarkalleen nolla. Tämä on vuoteen 2007 saakka käytännössä estänyt autenttisten absinttimerkkien myynnin Yhdysvalloissa.

1990-luvun alussa eräät englantilaiset ja tšekkiläiset yrittäjät toivat markkinoille Czech absinth -nimellä tuotteita, jotka poikkeavat huomattavasti alkuperäisestä absintista. Kyseiset juomat on valmistettu usein vain liottamalla yrttejä, ennen kaikkea koiruohoa, väkevässä alkoholissa. Tämä toimenpide nostaa juoman tujonipitoisuutta ja samalla tekee siitä hyvin karvasta. Niissä ei myöskään juuri ole anista, joten louche-efekti jää olemattomaksi. Niiden valmistajat väittävät markkinoinnissaan tyypillisesti tuotettaan perinteiseksi tšekkiläiseksi absintiksi, jota olisi valmistettu jo ennen Euroopan laajuista absinttikieltoa noin 1915. Tästä ei kuitenkaan ole selkeää näyttöä ja monet historioitsijat ja asiantuntijat pitävät tällaisia tuotteita humpuukina ja niiden historiaa keksittynä. Tujonipitoisuutta käytetään niiden myynninedistämiskeinona, jonka tarkoitus on antaa tšekkiabsintille huumausaineenomaista "kielletyn hedelmän" hohtoa.
Samaan tähtää keksitty "historiallinen nauttimisrituaali", jossa czech-absinttiin kastettu sokeripala sytytetään ja palava sokeri sammutetaan vedellä, joka samalla laimentaa juoman alla olevassa lasissa. Tämä toimenpide on ilmeisesti kehitetty korvaamaan puuttuvaa louche-efektiä ja antamaan arveluttavalle juomisnautinnolle näyttävyyttä.
Nykyaikaisissa tutkimuksissa on havaittu, että vain vähän tujonia pääsee asianmukaisesti tislattuun absinttiin 1800-luvun reseptejä ja valmistusmetodeja seuraten. Czech absinth -nimellä myytävät tuotteet taas sisältävät yleensä suurimman sallitun määrän tujonia ja tätä seikkaa käytetään niiden myynninedistämisessä. Valmistajat antavat ymmärtää, että tujonilla olisi jonkinlaisia psykoaktiivisia ominaisuuksia, jotka auttoivat 1800-luvun runoilijoita, kirjailijoita ja taiteilijoita merkkiteostensa luomisessa. Tästä on seurannut jopa myrkytyksiä, kun kokeilunhaluiset henkilöt ovat
sekoittaneet koiruohoöljyä alkoholiin tai jopa nauttineet sitä sellaisenaan.

Absintti on tunnettu sen suositusta asemasta Ranskassa, etenkin romantisoituneista kytköksistä pariisilaisiin 1800–1900-luvun vaihteen taiteilijoihin. Se kiellettiin maassa vuonna 1915. Yksi tunnetuimpia absinttimerkkejä oli Pernod Fils. Absintti kiellettiin noihin aikoihin suurimmassa osassa maailmaa, ei kuitenkaan muiden muassa Espanjassa, Portugalissa, Englannissa eikä Ruotsissa. Kieltämisen syynä oli käsitys, että absintti olisi ollut tavallista alkoholijuomaa vaarallisempaa.

Absintin valmistuskielto on Euroopan unioniin kuuluvissa maissa nyttemmin kumottu, samaten Sveitsissä, jossa kielto poistettiin 1.3.2005. Sveitsissä salapolttoinen Clandestine oli absinttikieltolain aikaan suosittu tuote, joskin hyvin hankalasti saatavissa. Clandestine-absintit ovat lähes aina kirkkaita (blanche) ja saaneet sinisestä vivahteestaan lisänimen La Bleue. Monet sveitsiläiset salapolttajat ovat laillistamisen jälkeen hankkineet virallisen luvan absintinvalmistukselleen.

Czech absinth -juomien näkyvyys medioissa ja elokuvissa on osaltaan lisännyt harrastajien ja ammattilaisten kiinnostusta absintin historiaa ja alkuperää kohtaan. Tsekkiläisen absintin rinnalla on esimerkiksi espanjalaisten absinttien tuotanto ja kauppa jatkunut entisellään. Ranskan markkinoille tarkoitetuissa absinteissa käytettävät kiertoilmaisut pakottavat valmistajat usein tekemään lähes samalle tuotteelle kaksi eri etikettiä. Esimerkiksi entisen salapolttaja Claude-Alain Bugnonin suosittu Clandestine myydään kotimaassaan Sveitsissä ja muualla Absinthe-nimellä kun taas ranskalaisille suunnatussa, reseptiltään vain vähän muutetussa versiossa puhutaan "amer aux plantes d'absinthesta".
Sveitsiläisen Matter-Luginbühlin Duplais voitti kultamitalin vuonna 2006 International Wine and Spirits Competitionissa luokkansa parhaana tuotteena.

Eräs merkittävimmistä historiallisen absintin tutkijoista ja elvyttäjistä on amerikkalainen Ted Breaux. Hänen vuosia jatkunut tutkimus- ja kokeilutoimintansa on tuonut markkinoille muun muassa vanhojen absinttimerkkien rekonstruktioita. Hänen tutkimuksensa pohjautuvat paitsi vanhojen reseptien ja tislauslaitteistojen tutkimukseen myös säilyneiden yli sadankin vuoden takaisten absinttien analysoimiseen moderneilla kaasukromatografeilla ja massaspektrometreillä. Hänen
Viridian Spirits -yhtiölle kehittämänsä Lucid-absintti sisältää vain vähäisen määrän tujonia, mikä mahdollistaa sen laillisen myynnin Yhdysvalloissa, ensimmäisenä aidoksi absintiksi mainittuna juomana 95:een vuoteen.
Samoin sellaiset alkoholijuomien valmistajat, joiden valikoimaan absintti ennen sen kieltämistä on kuulunut, ovat ryhtyneet valmistamaan sitä uudelleen vanhalla reseptillään (muiden muassa sveitsiläinen Kübler). Saksassa, jossa pienimuotoinen alkoholin tislaaminen kotioloissa on sallittua, on syntynyt samaten eräs asianharrastajien arvostama kaupallinen tuote.

Nykyaikaisten historiallisesti oikeaoppisten absinttien markkinat ovat vielä varsin suppeat. Suomessa Alkon valikoimiin tuli lokakuussa 2007 Kübler 0,5 litran pullossa. Muita absinttinimikkeen alla Alkossa myytäviä juomia ovat Pere Kermann's Absinthe ja L'Amesinthe. Ruotsissa Systembolagetilla on tilausvalikoimassaan Jade Nouvelle Orléans.

Vanhoista kätköistä löytyneet korkealaatuiset absintit ovat erittäin kysyttyjä keräilijöiden parissa. Niiden hinta voi huutokaupoissa kohota tuhansiin euroihin. Pieniä näytteitä tällaisista pulloista on myös ollut kaupan. Niiden alkuperäinen vihreä väri on aikojen saatossa kadonnut ja muuttunut meripihkanruskeaksi. Niitä nykyisin maistaneet sanovat aromien olevan tallella ja kuvailleet lähes runollisin sanakääntein juoman väri- ja aromiominaisuuksia.
Muun muassa Fée Verte -verkkosivuston absinttiarvosteluissa vanhojen Pernod Fils- ja C.F. Berger -absinttien saamat pistemäärät edustavat ehdotonta huippua.
Antiikkiset absinttilasit ja -lusikat ovat niin ikään keräilijöiden parissa haluttuja. Niistä valmistettuja tarkkoja kopioita on kaupan, samaten taidokkaita väärennöksiä.

Metso

Metso (Tetrao urogallus) on metsäkanalintu.
Se on Suomen kanalinnuista suurin. Metsosta on 11 alalajia,
joista Suomessa esiintyy kolme: pohjolan metso (Tetrao urogallus urogallus) Pohjois-Suomessa, karjalanmetso (Tetrao urogallus karelicus) Keski-Suomessa ja saksanmetso (Tetrao urogallus major) etelässä.
Joissain yhteyksissä sanalla "metso" viitataan ainoastaan koiraslintuun. Vanhaa koirasta kutsutaan usein "ukkometsoksi" tai "homenokaksi" ja naarasta "koppeloksi".

Koirasmetso on väriltään mustan-, ruskean- ja harmaankirjava. Silmän päällä on punainen ”pilkka” ja kainalosta löytyy valkoinen täplä. Naaras on ruskeankirjava. Sen rinta on punertava ja selässä saattaa olla valkeita täpliä.
Naarasmetso sekoitetaan usein naarasteereen. Paino vaihtelee naaraan 1,9 kg:sta koiraan noin 4,0 kg.
Ensimmäisen vuoden syksyllä nuorten kukkojen paino on keskimäärin 2,9 kg.

Naaras on pituudeltaan noin 65,5 cm ja siipiväli noin 60 cm ja koiras noin 90 cm ja siipiväli noin 85 cm.

Soidinpaikoilla koiraat päästävät hiovia ja napsauttelevia ääniä. Ääni jakautuu kolmeen osaan, ensimmäiseksi metsokoiras naksauttelee nokallaan kiihtyvästi, joka päättyy matalaan kulaukseen, jonka jälkeen puukon hiomista muistuttava ääni lopettaa soidinlaulun. Joskus, erityisesti ollessaan kiihtynyt, koiras voi päästää ääntä, joka kuulostaa hieman kuin sanottaisiin "krök-kä-u". Koppelon ääni on matalaa kotkotusta. Lentoonlähtö maasta on kömpelö, siiven iskut raskaat ja
voimakkaat.
Vanhin suomalainen rengastettu metso on ollut 6 vuotta 2 kuukautta 24 päivää vanha. Euroopan vanhin on ollut vähintään 9 vuoden 4 kuukauden ikäinen ruotsalainen metso.

Levinneisyysalue ulottuu Euroopan havumetsäalueilta Siperian taigan keskiosiin saakka. Erillinen esiintymä sijaitsee Skotlannissa, Kaledonian ylängöllä. Suomessa metsoa tavataan koko maassa.
Metso tarvitsee laajoja metsäalueita elinympäristökseen, joten metsien voimaperäiset hakkuut ja myös tiheä metsäautotieverkosto heikentävät elinoloja. Suomen pesivä parimäärä on noin 150 000–250 000 paria. Vuosittainen kannan vaihtelu on suurta. Metsoja metsästetään Suomessa vuosittain noin 25 000-50 000 yksilöä.

Tyypillinen metson elinympäristö on vaihteleva havu- tai sekametsä kankaineen ja rämeineen. Metsoa on pidetty vanhojen metsien lajina, mutta viime aikoina tätä käsitystä on jouduttu tarkistamaan. Metso kelpuuttaa soidinpaikakseen 30–40-vuotiaatkin mäntymetsät. Metso ei ole soidinmetsänsä suhteen erityisen vaatelias, sillä soidinpaikkaan voi sisältyä
pienialaisia taimikoita ja aukkojakin.
Soidinpaikat voivat kuitenkin siirtyä ja uuden soidinpaikan syntyminenkin on yleistä. Tähän vaaditaan vähintään noin 50 hehtaarin yhtenäinen metsäalueen. Elinvoimainen metsokanta
edellyttää soidinpaikan ympäristössä lisäksi useiden neliökilometrien laajuisen melko yhtenäisen metsäalueen. Metsonmetsien hakkuuohjeissa tällä alueella pitäisi olla vähintään puolet metsolle kelvollista metsää. Soidinpaikkojen välimatka on keskimäärin noin kaksi kilometriä.
Vuosina 2005–2007 metsokanta on vahvistunut selvästi etenkin keskisessä Suomessa. Tähän vaikuttaa osaltaan laaja-alaisten nuorten metsien varttuminen metsolle soveliaiksi.

Metson näyttävä ryhmäsoidin tapahtuu maalis-toukokuussa, aamuvarhaisella tai iltamyöhällä. Soitimelle kokoonnutaan vuodesta toiseen samalle paikalle, mutta soidinkeskus saattaa siirtyä johtajakukon kuoltua. Kullakin kukolla on oma soidinreviiri, joka on parin hehtaarin suuruinen alue.Sen ympärillä on noin kilometrin päähän ulottuva päiväreviiri, jolla kukot oleskelevat
aktiivisen soitimen ulkopuolella. Soitimen vahvin metso pitää hallussa soitimen keskeisintä osaa ja se myös pääsee parittelemaan useimmin. Muninta alkaa muutaman päivän kuluttua parittelusta. Koppelo munii 6–9 munaa maassa olevaan pesään.
Haudonta kestää 24–27 vrk. Poikaset kuoriutuvat yleensä kesäkuun parin ensimmäisen viikon aikana. Poikaset poistuvat pesästä kohta kuivuttuuan. Koppelo ohjaa poikasia sopiville ruokamaille, mutta ei ruoki niitä. Ensimmäisinä viikkoina poikasten ravintona ovat hyönteiset. Poikasten selviytymisen kannalta on oleellista, että sää olisi parin ensimmäisen viikon aikana kohtuullisen lämmin ja vähäsateinen, jotta hyönteisiä olisi riittävästi tarjolla, eikä poikasten tarvitsisi yhtenään
lämmitellä emon suojissa.
Metson elinalueiden pirstoutuminen hakkuiden seurauksena ja harva metsokanta on johtanut joissakin tapauksissa tilanteeseen, jossa metsokoiraille ei aina löydy soidinkumppaneita. Jotkut yksinäiset metsot ovat tulleet aggressiivisiksi myös ihmistä kohtaan, ja ne tunnetaan ”hulluina metsoina”.
KUVASSA on juuri tällainen "Hullu Metso", joka hyökkää ihmisten kimppuun kesämökin pihapiirissä.
Myös teerikukon ja koppelon on mahdollista risteytyä, ja tällöin syntyy korpimetso tai korpikoppelo. Ukkometson ja naarasteeren risteytymät taas ovat todella harvinaisia johtuen lintujen kokoerosta. Metsot ovat soitimella myös kevät-kesäisin.

Metso on siemensyöjä. Metson ravintoon kuuluvat kesällä puiden silmut ja lehdet, loppukesällä ja syksyllä marjat.
Talvella metsot syövät männyn neulasia tai taimien silmuja. Metsot suosivat samoja puita
talvesta toiseen ja puut on helppo tunnistaa niiden harsuuntuneesta latvasta. Metso "syö" myös kiviä, joita se tarvitsee
ruuansulatuksessaan muun muassa ruuan jauhantaan kivipiirassa.

Rattoisaa Jussia 2014!

Tip tip tiputtaa rännit, pitäiskö ottaa juhannus kännit?

Heiluis yön ja unohtais työn, tai ottais kossua ja antais murheille tossua.

Hauskaa juhannusta!

Tuomenkehrääjäkoi

Tuomenkehrääjäkoi (Yponomeuta evonymella) on perhonen, jonka toukat elää tuomissa. Ne kehrää tuomeen harsomaisen kudoksen, mikä peittää lehtiä, oksia ja joskus koko puun. Toukat pystyvät syömään koko puun lehdettömäksi. Puu ei yleensä kuole tähän.

Aikuisella perhosella on puhtaan valkoiset etusiivet, joissa on siiven suuntaisesti viisi epäsäännölistä riviä pieniä mustia pilkkuja. Takasiivet on tasaisen harmaanruskeat. Tuntosarvet on vähän etusiipiä lyhyemmät ja valkoisten poikkiviivojen kirjomat. Siipiväli 20–24 mm.
Yponomeuta -sukuun kuuluu kahdeksan Suomessa tavattua lajia, joista jossain määrin mainittavia tuhoja aiheuttavat myös pihlajankehrääjäkoi (Yponomeuta padellus) ja omenankehrääjäkoi (Yponomeuta malinellus). Lajit muistuttavat ulkonäöltään tuomenkehrääjäkoita.

Tuomenkehrääjäkoin levinneisyys ulottuu Irlannista ja Iberian niemimaalta Skandinaviaan ja idässä aina Koreaan ja Japaniin saakka. Suomessa lajia tavataan koko maassa, mutta se harvinaistuu pohjoista kohti.
Toukkia tavataan kesäkuussa. Aikuiset perhoset on lennossa yhtenä sukupolvena heinäkuun alusta elo-syyskuun vaihteeseen.

Tuomenkehrääjäkoita tavataan kaikkialla tuomia kasvavilla paikoilla. Toukat elävät suurina ryhminä erittämänsä seitin suojissa ja syövät puut runsaana esiintyessään, jopa kokonaan lehdettömiksi. Tuomet selviävät yleensä tuhosta hyvin ja kasvattavat uudet lehdet vielä myöhemmin kesällä. Jos huomattava tuho kuitenkin toistuu useita vuosia peräkkäin, puut voivat kuolla. Kukin
toukkaryhmä syö kaikki oksan lehdet ja lehtien loputtua ne siirtyy jokkona uuteen oksaan. Täysikasvuiset toukat koteloituvat tiiviinä ryhminä seitin suojiin. Toukkien seittejä on tuomissa alku- ja keskikesällä ja loppukesällä koteloituneista toukista kuoriutuu aikuisia perhosia.

Naaras munii nuorille oksille noin 60 munan rykelmiä, joiden läpimitta on muutamia millimetrejä. Osa munista kuoriutuu jo syksyllä, mutta toukat ei poistu munasta ennen kevättä. Yleensä muna on talvehtiva elämänvaihe.
Tuomenkehrääjäkoita voidaan torjua myrkyttämällä tai suihkuttamalla puut puhtaiksi vedellä. Euroopan alueella tuomenkehrääjäkoikantaa pitävät kurissa ainakin 34 eri parasitoidihyönteistä ja 15 muuta saalistajaa. Lajin torjumiseksi feromonipyydyksillä on olemassa myös kaupallisesti saatava feromoni.

Toukkien ensisijainen ravintokasvi on tuomi (Prunus padus), vähäisissä määrin myös muutamat muut ruusukasveihin kuuluvat puulajit.

 

AURINKOISTA JA LÄMMINTÄ KESÄÄ KAIKILLE!