Toukokuussa pidettiin koulussa palaveri, jonne paikalle saapuivat meidän lisäksi pojan tuleva avustaja sekä koulun rehtori. Kovasti tuntui jännitystä olevan ilmassa koulun taholta. Pumppu on uusi asia avustajalle.
Syksyllä palaveerataan vielä lisää, myös opettaja on halukas tulemaan paikalle ja kuulemaan asiasta sekä tutustumaan myös pumppuhoitoon, vaikkei siihen varsinaisesti osallistukaan. Itse olen varautunut olemaan paikalla alkuun melko paljon, kunnes homma käy tutuksi. Poika osaa itse annostella insuliinit kaukosäätimestä, mutta ei vielä pumpusta. Ja hoidot vaativat kuitenkin vielä aikuisen valvontaa. Arvioinnit hiilareista ja insuliinien määristäkin on joskus hankalia. Kokoajan poika opettelee ja oppii uusia asioita omasta hoidosta.
Perhekurssillekin päästiin kolmen vuoden hakemisen jälkeen. Lieneekö se tulkittavissa nyt niin, että olemme tarpeeksi moniongelmaisia. Se, onko siellä (leirillä) meille mitään annettavaa on toinen juttu. Todennäköisesti se tulee olemaan pojalle kuitenkin antoisa viikko. Hän saa opetusta pistämisestä, joka sekin pitää opetella pumppuhoidosta huolimatta. Varajärjestelmänähän on kuitenkin insuliinikynät. Lisäksi lapset/nuoret opettelevat hiilareiden laskemista ravintoterapeutin kanssa. Ja tärkeintä lienee tavata muita saman kokeneita kavereita. Saa tuntea olevansa "normaali" - samanlainen kuin muutkin. Vertaistuen tarve ja tuki korostuu todennäköisesti tulevaisuudessa, myöhemmällä iällä, koska sen voi selvästi huomata jo nyt.
Leirin annista myöhemmin lisää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kirjoita artikkelia (tai mitä tahansa) koskeva kommenttisi ao. kenttään!
Kiitos kommentistasi.
- Salaoven Emäntä -